Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.11.2005 - 20:34

Tänään olin Valkeassa talossa Haagassa Helsingin Kaupungin sosiaaliviraston tiedotustilaisuudessa siellä esiteltiin uutta HMPK:ta siis Helsingin matkapalvelukeskusta. Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu vaikeavammaisille henkilöille. Tulin vakuuttuneeksi, että uudessa systeemissä on panostettu laatuun. Uusi järjestelmä tulee voimaan 1.1.2006 kuljetukset tilataan eri numerosta kuin aikaisemmin. Paikalla oli välityskeskuksen sekä kuljetusyhtiöiden edustus. Minusta on erittäin hyvä, että toimijoita on useita varsinkin "oikeat" Inva-taksit kuin myös Helsingin taksiyhtiö.

Nyt sitten odotellaan miten vuodenvaihteessa homma lähtee käyntiin, toivon sydämmestäni, että kaikki sujuu hyvin. Toivon myös, että ihmiset voivat elää elämäänsä mahdollisimman normaalisti. Kaikkien etu on se, että ihmiset ovat aktiivisia toimijoita oman elämänsä sankareita.

Äiti soitteli myös kertoi, että "vähän on huono olo" otti taas niistä ikenistä, mutta nitrosuihkeella se meni ohi. Äitiä nauratti kun Antti veli oli sunnuntaina käynyt ja lähtiessään sanonut, että "muista painaa nappia" nimittäin turvapuhelimen. Minä kun muistutan asiasta, niin hän sanoo "joo joo" tekee varmaan kuitenkin miten itse tahtoo. Sitten muisteltiin kaikkia vanhoja juttuja isästä, hänen äidistään ja isästään.

Ai niin, "salarakkaille" lähti uusi CD postiin jos ne tontunkuvat nyt onnistuisi ja huomenna hammaslääkäriin . . . .

Heippa.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nettipäiväkirja omasta elämästä!

Jos lainaat tekstejä tai kuvia, niin kerrothan siitä!

Lyhyt esittely

Kypsässä iässä oleva sinkkunainen asun Vuosaaressa.

Elämän ohje
  • Elän tätäpäivää en eilistä enkä huomista!
  • Kurssi läpi elämän!
  • Onni on pieniä hetkiä!
  • Elämä on tässä!
Oma valokuvausblogi
Pohjan tekijä

Kikin pohjat (blogia ei ole enää)

Selaajat

Kurkkijat 3.9.2010 alkaen + (aikaisemmat 240000)

 web-counters.org 

web-counters.org 

Tilaa minut!
Maailman kartta
Ota nappi

Image Hosted by ImageShack.us

Kiroileva siili

Kiroilevasiili.fi

Mainos!

Jos tarvitset nikkarin apua!

Maija auttaa jos sinulla on juhlat!

Yle Classic
Mainos
Kielen kääntäjä